sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Ting-Hang

Olipa kerran Suomessa nuori tyttö, joka keräsi kirjeenvaihtokavereita maailmalta heti kun osasi vähänkin englantia.Hän vaihtoi vuosikausia kirjeitä quebeciläisen Donaldin, limalaisen Williamin, zagrebilaisen mikä-hänen-nimensä-nyt-olikaan-, ai niin, Davor, napolilaisen Jamesin (todennäköisesti oikealta nimeltään Giovanni) ja vietnamilais-kiinalaisen Ting-Hangin kanssa. Oli sitten siinä joukossa tyttökin, Saksasta herdeckeläinen Brigitte, mutta hän katosi jo vuoden sisällä.
Donald lähetti tytölle vaaleanpunaisen ihanan pohmovillakoiran ja hänestä tuli professori johonkin Quebecin yliopistoon ja hän meni naimisiin ja kontakti katkesi.
Zagrebin Davor perusti oman firman, meni naimisiin ja lähetti kerran parinkymmenen vuoden jälkeen joulukortin tytön vanhaan osoitteeseen, terveisiä vaimolta ja Davorilta ja kortti löysi mutkien kautta perille. Sitten hänestäkään ei enää kuulunut mitään.
Perulainen William opiskeli Yhdysvalloissa, ja viimeisessä kortissa joskus 80-luvulla hän suunnitteli muuttavansa Espanjaan. Hän lähetti lahjaksi kauniin filigarnihopeakorun, johon aina silloin tällöin joku törmasi jonkun laatikon pohjalla. Hänestä tuli entymologi, mutta sen tyttö sai tietää vasta kun hän jo oli aikuinen vanharouva ja matkusti Limaan ja löysi puhelinluettelosta vanhan ystävänsä nimen, otti yhteyttä ja tutustui tämän perheeseen ja heistä tuli liveystäviä. Kohtalokas ystävyys, mutta se onkin jo toinen tarina.
James-Giovanni ei koskaan lähettänyt mitään, eikä hänestä kuulunut mitään sen jälkeen, kun tyttö oli kyllästynyt hänen kirjeisiinsä ja antanut osoitteen Eevalle, jonka isä oli melkein ministeri ja James-Giovannin täti kävi katsastamassa, josko Eevasta olisi James-Giovannille vaimoksi Napoliin. Eevan perhe kauhistui ja Eevakin lopetti kirjoittamisen.
James-Giovannistakin oli tullut professori napolilaiseen yliopistoon.
(Mikähän siinä että professorimiehet nuoruudessaan ovat harrastaneet pohjoismaisia kirjeenvaihtokavereita, nimenomaan suomalaisia tyttöjä. Kaikkien tummien pikkupoikien kannattaisi hankkia kirjeenvaihtokaverit vaikka Suomesta, sillä näillä tytöillä on selvästi vaikutusta miesten akateemiseen ammatinvalintaan.)
Ting-Hangista ei tullut professoria, mutta hän lähetti monia lahjoja, käsin koristeltuja kenkiä, silkkikankaita ja vietnamilaisen kuujuhlan aikoihin vietnamilaisia kuukakkuja. Hänestä tuli saigonilaisen teefirman johtaja eikä hän koskaan kadonnut minnekään tytön elämästä.Hän kirjoitti uskollisesti aina vain, vaikka ei saanut joka kirjeeseen vastaustakaan. Vain noin joka kolmanteen.
Tyttö meni naimisiin, sai lapsia, erosi ja meni uudelleen naimisiin ja he kirjoittivat ja kirjoittivat ja kertoivat elämästään ja olivat hyviä ystäviä.
Vietnamin sota oli Ting-Hangille vaikeaa aikaa. Hän menetti työnsä, joutui pakenemaan ja jopa vaihtamaan nimeäänkin ja jonkin aikaa tyttö sai salaperaisiä kirjeitä Lor Sun nimiseltä mieheltä.Sitten Lor Sun katosi ja Punainen Risti otti yhteyttä tyttöön, joka oli jo kauan sitten muuttanut Sveitsiin ja kertoi, että Ting-Hang oli jossain Indonesian saarella vietnamilaisten pakolaisten leirilla ja yritti päästä sieltä pois, vaikka Sveitsiin.
Naimattomilla, raavailla miehillä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä Sveitsiin, sillä se otti niitä kaikkein heikommassa asemassa olevia, sairaita, yksinäisiä vanhuksia ja suuria perheitä. Mutta Ting-Hangilla oli onnea. Tytön, joka ei enää ollut mikään tyttö vaan vähitellen jo keski-ikäinen rouva, oli miehensä kautta hyviä suhteita tärkeisiin ihmisiin ja eräänä päivänä tämä keski-ikäinen rouva saikin puhelun, että Ting-Hang oli tullut erään pakolaisryhmän mukana pakolaisleirille Sveitsiin.
Rouva ja hänen miehensä menivät tapaamaan Ting-Hangia.
Ensimmäinen tapaaminen noin 20 vuoden etäystävyyden jälkeen. Koko pakolaisleiri taputti taustalla.
Ting-Hang sai aikanaan Sveitsin kansalaisuuden, hyvän työpaikan ja opiskeli jo osaamiensa kielien, mandariinin, vietnamin, ranskan ja englannin jälkeen espanjaa ja venäjää ja hänestä tuli läheinen perheystävä ystävänsä perheelle. Hän ei koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä milloinkaan ollut romansseja, paitsi Gianin kanssa, mutta sekin on jo ihan eri tarina.Ting-Hangista ja siitä entisestä tytöstä tuli vähitellen vanhoja ihmisiä, vaikka he eivät sitä itse koskaan huomanneet saati myöntäneet ja Ting-Hang elelee edelleen Sveitsissä eikä halua muuttaa sisarensa luo Vancouveriin, sillä se on hänen mielestään paljon vaarallisempi paikka kuin esim. Zürich.Se entinen tyttö ja nykyinen vanharouva taas elelee k....no jaa, sekin on sitten toinen tarina.Sen pituinen se.
--------------

Tänään tapasin Ting-Hangin melkein kolmen vuoden jälkeen. Moittiva katse.-Melkein kolme vuotta, hän sanoi. - Olen ollut aika yksin.Niin. Huono omatunto on ollut seuralaiseni koko ajan, mutta C:n kuoleman jälkeen olen hoitanut huonosti kaikkia ystävävyyssuhteitani..- Kun tulen takaisin syksyllä, sitten taas nähdään useammin, vastasin.Ting-Hang oli tullut vanhaksi ja melkein läpinäkyväksi. Pieni älykäs ja laiha, oli reaktioni kun tavattiin. Hän puhuu täydellistä saksaa, mutta niin hitaasti, että olet jo kolme kertaa arvannut sen mitä hän haluaa sanoa. . Ah, osaisinpa mandariinia.
Olimme Sprünglillä kahvilla. Satoi vettä ja kahvila oli tupaten täynnä. Kertasimme kaikki nuo asiat, jotka aina kerrataan. Perheenjäsenet, sekä hänen että minun. Pariisin serkku, joka on kyllä sisarpuoli, mutta jostakin syystä hän ei koskaan sitä kerro, Gianin onneton avioliitto, sisar jne. Joskus muistelemme myös yhdessä sitä miten kirjeenvaihtomme alkoi, sitä miten kirjoitin ensin Phan-Van Thietin kanssa ja hän pani kuvani kiertämään luokassa ja sen takana oli osoitteeni ja Ting-Hang kopioi sen ja alkoi kirjoittaa minulle heti kun Phan-Van Thiet katosi sotaan kesken koulunsa. Thiet (vietnamiksi etunimi on aina perässä) ei koskaan palannut sodasta ja me jatkoimme kirjoittelua, Ting-Hang ja minä. Nyt emme muistelleet sitä.
En ole koskaan kysynyt häneltä, onko hän onnellinen elämässään täällä. Jotenkin haluan haluamattani pitää distanssia.Hän on palanen lapsuuttani silti, entistä elämää, kouluaikaa, jolloin juoksin kiireesti koulusta kotiin ja ensimmäiset sanani äidille olivat: Onko tullut kirjettä?
luonnos

Poista
Muokkaa
Näytä

Ei kommentteja: