perjantai 27. helmikuuta 2009

torstai 26. helmikuuta 2009


Viimeinen tälläinen aamunäkymä, sitten hotellin vaihto ja kaupunkiin.
Tämä kortteeri olisi myytävänä, mitä teen?
tämäniltainen näkymä hotellin ikkunasta
Täällä sitä edelleen kuhnataan - eikä millään malttaisi lähteä pois. Vaihdoin taas takaisin kaupunkiin sieltä rannoilta. Netti ei toiminut hotellissa ja muutenkin, olin koko ajan sen verran juoksussa, etten ehtinyt kuin hätäisesti kaartaa parit uinnit altaassa ja sitten taas menoksi. Helen ja Koh veivät sinne ja Bob kuljetti tänne. Ihania ystäviä. Saari tuntuu jo ihan kotoiselta.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Rikshamies päiväunilla

pieni alttari talon ulkoseinässä -

Penangin saari

Samaan aikaan kuin Malakkakin viime vuonna, pääsi Penangin saaren Georgetown Unescon kulttuuriperintölistalle, eikä suotta, se on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen.
Nyt, kun en enää ole kaupungin puolella, vaan rannalla, harmittaa, ettei ole tullut vieläkin tarkemmin nuuskittua sen paikkoja. Silloin ennen joulua, kun Helen ja Koo kuljettelivat Sonjaa ja minua paikasta toiseen, katseltiin vain hätäisesti suu auki kaupungin ihmeellisyyksiä, nyt niihin voisi tutustua uudelleen ja rauhallisesti, ajatuksella. (Sonja on muuten palannut aikaa sitten Sveitsiin, kierrettyään sen jälkeen kun erosimme myös Borneon, jossa joutui tulviin ja vuosisadan myrskyihin. Siellä hän selvisi kaikesta ehjin nahoin, mutta kotiin tullessaan katkaisi varpaansa ja linkuttaa rassukka nyt kepin kanssa.)

Sanotaan, että Penang on saari, jossa sivilisaatiot kohtaavat. Idän ja Lännen solmukohta. No, näitä solmuja on tietysti enemmänkin, mutta kun on täällä vähän aikaa, huomaa kyllä monenlaisia vaikutteita Lännestäkin.


Vuoteen 1786 oli Penang melkein asumatonta viidakkoa. Lounaisrannalla lepäili jokunen pieni kalastajakylä trooppisen auringon alla ,kalasteli ja tiesi tuskin paljonkaan muun maailman menosta.
Saari kuului Kedahin sulttaanin alueisiin, mutta tämä ei pitänyt saarta tärkeänä ja kun englantilainen Francis Light East India Companysta etsiskeli sopivaa paikkaa hollantilaisten valtaamalta Malakan salmelta Kiina-kaupankäyntiä varten, luopui sulttaani Penangista saaden vaihdossa takuun siitä, että englantilaiset auttaisivat pitämään jatkuvasti hyökkäilevät siamilaiset ja burmalaiset loitolla. Paikka oli siitäkin hyvä siinä Malakan salmella, että samalla englantilaiset saattoivat pitää silmällä hollantilaisten tekemisiä... Saarella oli sopiva syvä paikka satamalle ja sitä ja sen ympäristöä alettiin suunnitella ripeästi.
Väkeä saapui malaijien lisäksi Kiinasta, Intiasta, Armeniasta, Acehista, Euroopasta, Japanista ym. ja jo vuonna 1788 siellä oli yli 10 000 ihmistä.

Nykyinen Georgtown alkoi kehittyä. Monenlaiset kauppatavarat kulkivat Penangin ja Georgetownin kautta, ja mm. yhtenä maustetien tärkeänä etappina sen satamaan purjehti aluksia ympäri maailmaa ja kaupunki vaurastui nopeasti. Kulttuurit ja tavat sulautuivat toisiinsa kuten Malakassakin ja kehittivät omanlaisensa, penangilaisen kulttuurin, johon kuuluu mm. kuuluisa penangilainen keittiö, mitä pidetään Malesian parhaana.
19. vuosisadan lopussa Penangin, samoin kuin Malakankin kaupankäynti hiljeni kun Singapore strategisesti edullisemmalla paikalla tuli tärkeämmäksi.

Toisen maailmansodan ja japanilaisen valloituksen pelon jälkeen kansainvälinen laivaliikenne hiljeni ja Penangin asema menetti melkein kokonaan merkityksensä.
Penang oli Englannin siirtomaa vuoteen 1957, yli sata vuotta ja sai sitten itsenäisyyden ja tuli pian osaksi itsenäistynyttä Malesiaa.
Ruususen unestaan se heräsi vasta 70-luvun lopulla ja saarta alettiin uudella innolla rakentaa ja kehittää. Globaalinen tietokoneiden valtava kysyntä teki Penangista ns. Idän Silicon Valleyn. Samoihin aikoihin myös turistit keksivät saaren kauneuden ja tuovat tullessaan mukavasti valuuttaa, jolla saarta kasvatettiin/kasvatetaan.


Saarella on noin 1,5 miljoonaa ihmistä, suurin osa kiinalaisia. Georgetownissa lähiympäristöineen 400 000. Uskonnot ja kulttuurit kulkevat harmonisesti käsi kädessä. Kukaan ei tunnu olevan toistensa tiellä, mutta ihan selvästi jokainen pitää kiinni omista juuristaan, kiinalaiset liikkuvat enimmäkseen kiinalaisten kanssa, intialaiset intialaisten ja malaijit omiensa, noin päällisin puolin.


Georgetownissa on Little India ja Chinatown ja nyt lähden katsomaan uudelleen vähän tarkemmin jo tutkittua ja vielä tutkimatonta aluetta kaupungissa.

Copthorne Hotellin ikkunasta


Niinpä niin, ei minusta ole lojumaan uima-altailla eikä lepotuoleissa, vaikka kuinka aina suunnittelen. Ei ole koskaan ollut. Tunnin päästä alkaa jo kutittaa ja ympäristö kutsuu.


Löysin itse sitten uuden hotellin, Banjung Bunga Hotellin noin kilometri tästä, vaikuttaa hyvältä. Muutan sinne huomenna.


Istun ja naputtelen nyt Copthornen ruokasalissa ja katson ikkunasta kun australianot, sellaiset tukevanpuoleiset löllöttävät auringossa ja juoruavat. Heitä taitaa olla koko kylällinen täällä. Muut ovatkin sitten muslimeja, jotka eivät ui, uittavat lapsiaankin vaatteet päällä.


Eilen ajeltiin taas Helenin ja Koon kanssa pitkin saarta. Kävimme uudessa ja vielä vähän rakenteilla olevassa kiinalaisessa temppelissä, jossa oli jos jonkinlaista koristusta ja katseltavaa.

Haluamatta loukata ketään, tuli vähän Disneyland mieleen.


Saari on nopeasti kierretty, mutta siinä riittää aina katsomista.

Kun palasimme kaupunkiin, kävimme katsomassa Helenin ja Koon tulevaisuuden asunnon projektia. Upea upea paikka sen pitkän sillan lähellä, osaksi meren päällä. Saarta levitetään keräämällä maata mereen ja rakentamalla aivan uusi kaupunginosa, tai ainakin kaupunginosan osa. Panipa taas miettimään, että mitähän jos...


Minä ottaisin sitten kortteerin tuosta korkeimmasta talosta, ylhäältä, taikka jotain noista oikealla kauimmaksi mereen ulottuvista ei niin korkeista.

maanantai 16. helmikuuta 2009

Copthorne Orhid Hotel

Nyt sanon oikein ruman sanan....PISSAKAKKA. No nyt vähän helpotti. Mutta vain vähän. Ottaa todella päähän...
Sen sijaan, että nauttisin auringosta ja loikoilisin rantatuolissa, istun tämän toosan aarella uima-altaan vierellä ja etsin rantahotelleja täältä netin kautta. Kävin oikein erikseen tässä hotellissa toispäivänä varmistamassa huoneen ainakin viikoksi ja sitten tulin kimpsuineni tänä aamuna ja kuulin, että vain kolmeksi yöksi on tilaa. Olisivat sanoneet silloin jo, niin olisin etsinyt saman tien muualta.
Soitin sitten Helenille ja hän lupasi järjestää asian, kiinalaisella tarmokkuudella. Silti varmuuden vuoksi katson itsekin.
Ihan kiva oli muuten se Georgetowninkin hotelli, hotelli Malaysia. Ilmastointi huoneessa oli niin tehokas, että siellä piti kääriä kaikki lämpimät (lue: yksi puuvillaröijy) ylle. Kiva näkymä merelle, mutta meri oli kaukana ja kaupunkielämä ei yhtään houkuttele. Ostin joitakin kirjoja Georgetowin divarista ja ettei tarvitse kanniskella niitä ympäri ämpäria, haluan lukea ne, lojua ja olla. Kohta, kun lähden taas liikkeelle, on stressia ja liikuntoa ihan tarpeeksi. Ja entäs kun pääsen Sveitsiin. Tai Suomeen rakennushommiin. No, sen ajan murheita. Nyt uusi hotelli taas vaihteeksi ja muutama päivä uimista ja aurinkoa.
Tällä rannalla on muuten jellyfishejä, joiden kosketus saa kuulemma karmeat kivut, ja niitä pitää uidessa varoa, sanotaan varoitustauluissa.
Nyt altaaseen ja odottelemaan Helenin soittoa.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Laosin kuvia

Nuoret hyppivät puun oksilta laguuniin
Korkea vesiputous, joka muodostaa kerroksittain altaita, pieniä laguuneja, joissa uidaan

Laos on kärsinyt kovia sodissa ja saanut mm. amerikkalaisten pommeja niskaansa. Moni kylä ja kaupunki on tuhottu täysin. Laajat alueet on miinoitettu.
Kuvassa maastosta löydettyjä ammuksia
Pienessä vuorikylässä lapset oppivat aikaisin itsenäisiksi. Tämä lapsi käyttää sirppiä (ammusten metallista tehtyä) kuoriakseen sokeriruokoa, jonka aikoo syödä. Sikäläinen karkki. Näytti vaaralliselta hommalta, mutta poika ei tehnyt tuota ensimmäistä kertaa.


Hmong-heimon äiti torilla lapsi selässään


Käristettyjä sammakoita!


Ruukkujen tasangolla. Kukaan ei tiedä mistä ja milloin ruukut ovat tänne tulleet. Alueella ei ole kiviä, joten ne on tuotu jostain. Ruukkuja on satoja, kolmella eri paikalla, mutta samalla seudulla.

Muuan rouva ruukussa (tai oikeastaan ruukun takana, mutta eihän sitä huomaa)



Matkakumppanit




Siitä vaan huojuvaa siltaa pitkin toiselle puolelle.



Vientianessa!


Kauppapysähdys. Kaikkea jännää täälläkin.



Jos nälkä yllättää ja mielesi tekee kasviksia. Hallelujah on oikea paikka!




Ja matkalla hotelliin ohitat tämän kulttuuritalon




Ja kuljet Vientianen kauneimman kaupanedustan ohi




Sitten käännyt tuk-tukin, keltakukkaisen puun ja talon, jossa on punainen pläntti kulmassa välistä oikealle





Ja voilà, olet perilla hotellissasi, kauniissa vanhassa rakennuksessa


Viimeiset hetket kivojen Francoisen ja Jeanin kanssa Mekongin varrella.


Ja sitten taas kilometri tätä tyhjää tilaa......


.....
......
------








------
















































vieläkin vähän....


































loppu lähestyy....Kunhan pääsen jonnekin jonkun sellaisen kimppuun, joka näitä hommia osaa, tarraudun häneen, kunnes tällaiset teknilliset jutut osaan...










lauantai 14. helmikuuta 2009

Päivävarjoja markkinoilla


Munkkien mekkoja kuivumassa


Bambusilta Mekongin yli

Oven koristusta




Munkki pienen temppelin ovella Laosissa


Luang Prabangissa muuten niin mahtava Mekong oli aikamoinen matala liru




Jos minkälaista sarvea, puunkuorta ja jauhoa erilaisia vaivoja vastaan


Vietnamin rannoilla






















Hyvää Valentiinoa

Penangin saarella. 14.2.
Istun tässä nyt laiskana ja mietin, että voisi olla olkonakin, istua esim. jossain rantapuljussa ja kitata vaikka viiniä, mutta ei yhtään huvita. Huvittaa istua vain tässä ja siis olla möllöttää, kuten kirjoitin eilen, mikä teksti seuraa tämän esipuheen jälkeen.
Olen vähän hermona, minua pompotetaan sekä idästä että lännestä....Mikä onkaan täältä katsoen itä ja mikä länsi? Onko Peru itää vai länttä, no, Vietnam on ainakin pohjoista, jotenkin...
13.2.
Ei ihminen näköjään tottumuksistaan ja mieltymyksistään mihinkään pääse, vaikka oppisi uutta, kiertäisi kairaa ja kairan taustaa. Tämän reissun paras ruoka syötiin sitten eilen illalla ja se oli ITALIALAISTA. Ravintola Piccolassa. Saa päivitellä.

Bussimatkamerkintöjä matkalla Kuala Lumpur – Penangin saari.
Yhtä puistoa koko maa. Ensin kauniit Kuala Lumpurin puistot, suihkulähteineen ja muine mausteineen, sitten nämä teiden varret, kuin puistoa, hoidettuja, ei muovipusseja, ei roskia. Kukkia, rakenteilla olevia pilvenpiirtäjiä, palmuviljelyksiä silmänkantamattomiin. Öljypalmuja, joiden öljyä käytetään kosmetiikkaan, saippuaan ja margariiniin, ruokaöljyksikin. Täällä ollaan sitä mieltä, että menkööt suuret viidakkopuut, tilalle tuottavaa palmuöljyä, ehkä myöhemmin opitaan tekemään siitä sitä bensan korvikettakin. Siellä täällä noita kumipuita, joiden paras sesonki on jo ohi ja ,joiden lateksista tehdään nykyään ennen kaikkea kondomeja.
Hups, olen tainnut näistä kertoa jo aikaisemminkin.

Bussi on vain noin puolillaan.
Vierellä ajaa poliisiauto. Takapenkillä istuu nainen. Outoa, nainen. Katseemme kohtaa. Surullinen katse. Katson tarkemmin. Oho. Käsiraudoissa. Jään miettimään hänen syntejään.

Kaupungin syrjässä pysähdymme ja otamme lisää matkustajia. Eteeni tulee mies, joka avaa näppärästi hattuhyllyn, jonka avaaminen ei minulta onnistunut. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja työnnän sinne läptoplaukkuni.
-Toivottavasti laukussa ei ole mitään arvokasta, sanoo mies.
-Kuinka niin?
-Jos se on laptop, pidä silmät auki. Se on ensimmäinen tavara joka täällä varastetaan.
Hui, uskaltaakohon tässä bussissa nukkuakaan.
Ja vessatauolla sitten ystäväni avaa sen yläluukun, ojentaa laptoplaukkuni ja sanoo, että tämä mukaan.
Sitten jutellaan. Ja jutellaan koko loppumatka.
-Minä olen kiinalainen. Me kiinalaiset emme ole troublemakers. Me olemme moneymakers,
hän sanoo jossakin vaiheessa. Ojentaa käyntikorttinsa, joka kertoo, että hänella on hierontafirma jossain Penangin rannalla. Jalkapohjahierontaa ja muuta. Sattuipas, olin nimittäin ajatellut uusia sen eilisen jalkapohjahieronnan.
Saan vielä hotellin osoitteen, jonne ehdottomasti kannattaa mennä. Minä en ole tilannut hotellia, joten taidan yrittää tuota.

Välillä keskitytään taas maisemiinkin.
Vasemmanpuoleinen liikenne, peruja briteiltä.
Autoissa erikoisen paljon rekisterinumeroita, joissa on kahdeksikko. Kiinalaisten onnennumero ja niistä maksetaan erikseen. Nelosia vältetään.

Laosin rinteillä kiipeili sinikukkainen elämänlanka kohti puiden latvuksia, täällä niitä on valkoisina ja keltaisina, mutta ei siinä määrin kuin Laosissa, jossa monet rinteet olivat kauniin sinisiä. Täällä kukaton muratin ja saniaisen välimuoto (näin auton ikkunasta katsottuna) taistelee korkeuksiin kurottaen elintilasta puiden rungoilla, peittäen koko rungon, Jossakin taas “puhtaan“ saniaisen siemeniä on päässyt palmujen runkojen koloihin ja kukoistaa siellä komeina puskina.

Siellä täällä lehmiä läjissä palmujen alla. Eivät vaikuta kovin individualisteilta.
Palmuja, palmumetsiä molemmin puolin. Bougainvilleä, oleanteria, hentoja kumipuita.
Keltakukkaista potentillaa (fructosa? (Teta tietäisi…), jota en koskaan halunnut puutarhaani. Täällä se on rehevää ja rehevämpää, mitä se oli naapurin Ilsen keittön ikkunan alla.

Liikenneonnettomuus tulokaistalla . Rekka ja bussi nenäkkäin. En ehdi nähdä kuinka rutussa mikäkin on. Poliiseja ja valtava vyyhti perässä.
Ja sitten yhtäkkiä pilviä ja raju nopea saderyöppy, joka kastelee vain etuikkunan ja loppuu samantien. Ajamme sateen perässä märkää tietä jonkin matkaa. Se ikäänkuin karkaa meiltä.
Palmumetsät loppuvat hetkeksi ja tilalle tulee laajoja peltoja kastelukanavineen. Kaikki niin vihreätä ja vetreätä. Tämä maa ei totisesti kärsi janoa.

Matka kestää 5 tuntia ja maksaa n. 10 US dollaria. Mukavat penkit, vasemmalla puolella yhden hengen penkkirivi, oikealla kahden penkit. Nämä saa melkein makuuasentoon.

Alamme olla tylsännäköisessä Butterworthin satamakaupungissa, jossa on sekä 13 km pitkä silta Penangin saarelle että lauttayhteys sinne. Useimmat matkustajat jäävät pois täällä. Myös kaikki muut ulkolaiset (Australia, USA). Täältä on nimittäin lyhyt bussiyhteys myös Thaimaahan ja luultavasti heidän matkansa vie sinne. Vain kiinalainen ystäväni, intialainen kahdeksanhenkinen perhe Intiasta ja minä ajamme sillan yli Georgetowniin, Penangin pääkaupunkiin. (Ei siellä muita kaupunkeja olekaan.) Kiinalainen saattaa minut taksiin ja tinkii hinnan. Sitten hotelliin.

Ja täällä nyt ollaan. Varmaan keskustan paras hotelli, mutta liian kallis minulle, jos aion jäädä tänne viikoksi tai kahdeksi, kuten olen suunnitellut.
Kävin kaupungilla katsastamassa muita. Kulman takana on puolet halvempi, melkein yhtä hyvä, merinäkymäkin huoneesta. Varasin sieltä huomiseksi huoneen. Siis taas yksi yö ja sitten muutto.
Pitäisi soittaa Helenille, samoin Benin perheelle (se Kamputsean retki), mutta en millään viitsisi.
Luulen, että ihan kaikkein mieluiten olla möllötän ainakin pari päivää ihan yksikseni. Vaikka, onhan tässä sitä jo tullut möllöteltyäkin.


P.S. Sain Jackilta e-mailin. Hän haluaa ottaa lomaa ja tulla reissuuni mukaan, ennen kuin menee Australiaan. Apua. Ei.

Aurinko laskee vuorten taa. Kello on19.10

torstai 12. helmikuuta 2009

Yritän ladata tähän kuvia, mutta homma vaikuttaa mahdottomalta. Odotan ensimmäistä kuvaa jo kaksikymmentä minuuttia. Taidan siirtää tuonnemmaksi.

taas Kuala Lumpurissa

12.2.09
Kuala Lumpurissa. Ja sadettakin saatu.

Tämä paikka onkin jo aikamoisen tuttua, ja jollei täällä olisi puoli omaisuuttani, olisinkin ehkä suunnitellut tämän loppuajan eri reiteille, nyt kun Eevakin on vielä Suomessa ja Kuala Lumpur ympäristöineen on nähty aika tarkkaan.
Kamputsea,, Vietnam ja Laos on myös nähty ja olen aikamoisia kokemuksia ja näkemyksiä rikkaampi.
Tämä aika, kesän jatke ja pako Euroopan talvesta tropiikkien helteeseen on ollut hyvää aikaa, mutta – enpä olisi ikinä uskonut – minulla on himpun verran ikäväkin talvea ja tällä hetkellä mietin, että jos nyt niinkin hauskasti kävisi, että vihdoin hankkisin/löytäisin itselleni sen kodin, ehkäpä olisin siellä sitten ensi talvena ainakin osan talvea...!!!!
Olen saanut nyt näytteen siitä, miten täällä päin eletään, mutta en ole ominut itselleni näistä paikoista ainakaan ainoatakaan.
Ihmisten hymyt, sydämellisyys ja ystävällisyys ovat tehnyt hyvää. Miksi hyvinvointi-Eurooppa ei hymyile kuten nämä maailman köyhät?
Viimeinen etappini ennen KL:ää, Laosin Vientiane, oli erittäin sydämeen käypä kaupunki, neljännesmiljoonan asukkaan helpon tuntuinen kaupunki, jossa moottoripyörät oli suurinpiirtein siellä missä kuuluukin ja leveitä jalkakäytäviä oli huoleton kulkea tarvitsematta pelätä henkensä puolesta. Ja missä toisessa pääkaupungissa lentävät suuret perhoset keskellä kaupunkia ja laskeutuvat kädellesi, jolla olet juuri syönyt banaania.? Ei ainakaan Helsingissä, ei Zürichissä (pääkaupunki, sic!).
Kun saavut hotelliisi illalla pimeässä ja astut aamulla ulos ja kuljet pari metriä, on ensi näkymä aika yksitoikkoinen. Mutta sitten lähdet kulkemaan ja toinen toistaan suurempi yllätys kohtaa sinut. Näet kultaisia torneja, temppeleitä, palatseja, upeita portinpieliä kaarineen ja koukeroineen, ikkunanpieliä koristelluine veistoksineen, lohikäärmeitä, jumalia, satuolentoja, näet ranskalaisvaikutteisia taloja, vietnamilaismallisia, laosilaisia, kauniisti kunnostettuja vanhoja rakennuksiatai vaikka rempallaan olevia, mutta silti viehättäviä. Siellä täällä astuu saframinkeltaisiin pukeutunut munkki verkkain askelin edelläsi, ehkä hymyilee sinulle, tai pari nuorta munkkia huristaa ohitsesi moottiripyörällä.
Ja aamulla aikaisin saatat nähdä rivin polvistuneita ihmisiä, nuoria ja vanhoja, joiden ohi kulkee munkkien jono, joiden pyöreisiin koreihin polvistuneet ihmiset tiputtavat ruokaa. Munkkien ruoka-annos, ns. kerjäten. Munkkeja pidetään pyhinä, eikä ole soveliasta, että heidän tulee katsoa „tavallisia“ ihmisiä ylöspäin. Siksi polvistuminen.
Muistan kuinka hämmästyin, kun kuljin Burmassa sen kuukauden nuoren munkki A.n kanssa ( plus Ethel, vanha ihana burmalaisnainen) ja joka paikassa minne menimme sisälle, polvistuivat ihmiset A:n edessä, vanha, kuninkaallista sukua ja sydänsairas nainenkin, jonka kotiin meidät kutsuttiin.
Laos, kuten Vietnam ja Kamputseakin ovat kommunistisia maita, mutta uskonnolla on siellä valtava asema silti. Mietin, miten se käy yhteen kommunistisen ideologian kanssa.
Vientianesta pidin todella paljon ja olisin viihtynyt siellä kauemminkin. Valitettavasti oloni jäi kahteen päivään, sillä uskoin jotakuta matkalla tapaamaani, joka kertoi, ettei siellä ole mitään katsottavaa, että se on tylsä kaupunki.

Tänään annoin vihdoin periksi ja menin hotellin Fussreflexzonen Pflegeen, eli jalkapohjahoitoon, lyhyesti sanottuna. Ja kyllä tekikin eetvarttia, vaikka välillä työnsikin kyyneleitä silmäkulmaan, kun mukamas sattui. Siellä yrttien tuoksuissa, vienon musiikin soidessa ja pienen suihkulähteen solinassa sitten istuin tunnin ja yritin nauttia. Ja nautinkin, tavallaan. Ainakin nyt jälkikäteen on hyvä olla.

Kävin tänä aamuna Eevan ja Timon asunnolla „vaihtamassa paitaa“, eli viemässä sellaisia tavaroita sinne joita en aio tarvita seuraavassa etapissa ja taas hakemassa niitä, joita ehkä tarvitsen.
Seuraava etappi on uudelleen Penang. Huomenna sinne. Siellä olen niin kauan kuin hyvältä tuntuu, sitten taas jonnekin muualle. Se Borneokin on vielä käymättä.
Mari sai lentolippuni vaihdettua 14.3. Siis kuukausi vielä ja sitten tämä retki päättyy.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

hyvasti vilu...

Ne 3 dollarin villapuserot olisin hyvin voinut jattaa Hanoin paleleville - vaikka kuulemani mukaan siellakin on nyt lammin.
Nyt hikoilen Laosissa Vientianessa ja olo on taas ihan mukavan lammin. 31 astetta.

Kopioin tahan nyt vahan aikaisemmin kirjoitettua, kun en paassyt nettiin:

Vietnamia
Laiva-ajelua Halong-baylle, ajatuksia laivalla:
-kananlihalla. kylma aamu.
-hidas tama ruuhi, hitain kaikista naista turistiveneista, jotka kulkevat yhdessa potkyssa.
-Laksimme ekana, tulemme vikana. Ei haittaa. On aikaa kauemmin katsella naita nakymia.
-Mita virkaa onkaan ihmisten varpaankynsilla? Ei sitten mitaan. Apinakauden jaannoksia, eikohan tuokin korjaannu muutaman miljoonan vuoden kuluessa. (Siis tuijottelin muutakin kuin niita maisemia, esim. omia varpaitani)
- Tippukiviluolia perilla... Kammoan luolia, olen nahnyt naita jo tarpeeksi. Silti mielenkiintoinen oli tamakin.

Hanoin aika jaa henkilokohtaiseen historiaani harmaana ja kylmana aikana. Tuo TET-aika seka valaisi etta pimensi sita. Katujen varret, iltavalot, lampionit ja varikas uudenvuoden rihkama varittivat harmaita katuja ja peittivat osaksi niiden roskamoskan. Toisaalta taas, kun kaikki oli suljettu ei juuri voinut muuta kuin valetaa kylmia katuja pitkin. Vaihtokirjakaupasta loysin suomalaisen kirjan, huh-mika=hanen=nimensa=nyt=olikaan ruotsalainen naisdekkaristi...Punainen susi oli kirjan nimi ja luin sitten sen aikani kuluksi. Hyvin kirjoitettu.
Oli helppo paasta mukaan noiden kadunvarsiasuntojen ja samalla -liikkeiden elamaan sisalle, vaikka ei kovin utelias olisikaan. Talot ovat kapeita, pitkia ja korkeita. Kapeus johtuu siita, etta, niita on ollut maksettava veroa sen mukaan, miten paljon ne ottavat tilaa kadunpuolelta. Nain jopa parin metrin levyisia taloja. Ylos- ja taaksepain sai olla tilaa. Joskus aika hassun nakoisia yksinaan tai naapurin kupeessa torrottavia rakennelmia.. Melkein jokaisen rakennuksen alakerrassa on jonkinlainen liike tai bisnes, kauppa, korjaamo ym. Ja uutena vuotena, kun bisnes oli oikeastaan kiinni, silla oli ainakin yksi moottoripyora , joka siis muulloin on siina jalkakaytavalla hairitsemassa () . Sisalla pikkukopissa, siis noin 2 kertaa 3 metrisessa, kaiken myytavan keskella oli myos se obligatorinen uudenvuoden kukkapuu koristeineen ja joko matto ja sen paalla ruokaa ja syojia arabialaisittain tai pyorea poyta, joss istui perhe, suku ja kentieskuka. Sen etuseinan mittainen ovi - ikkunoitahan siella ei ole, kun vieressa on toinen talo - oli auki kadulle ja siella sita sitten istuttiin ja nautittiin uuden vuoden antimista kaiken kansan kulkiessa ohi.
Hanoin muut nahtavyydet jaivat vahiin.

Tuo kirjallisuustemppeli (Temple of literature) taisi ollakin ainoa avoin paikka. Sen oli perustanut vuonna 1076 konfutsiusmielinen kuningas Ly Than Tong Vietnamin ensimmaiseksi yliopistoksi mandariinien poikia varten. Vuonna 1802 siirsi kuningas Gia Long yliopiston sikalaiseen paakaupunkiin Hueen.
Tama temppeli olikin uksi mielenkiintoisimmista mita olen nahnyt kaikkine viisine erilaisine pihoineen, osa sotilasmandariineja, osa hallintopuolen mandariineja varten. Etupiha oli heppoja varten, joita ei muille pihoille saanut tuoda.
----------
Ja sitten Hanoista Laosiin:

Laos
Luang Prapang.
Se yhden taalan jakku oli riisuttava taalla jo lentokentalla. Asteita 25. Farkut ja lenkkarit joutuvat siihen lootaan, joka lahetetaan taas Vientianesta merta pitkin Sveitsia kohti uudelleen keraantyneiden liikojen tavaroiden mukana.
Elakoon Laosin lampo ja muutenkin, elakoon tama huikea paikkakin kaikkine kauniine temppeleineen, munkkeineen ja viehattavine guesthouseineen, joista paasin kokeilemaan kahta.

Pak-Ou-caves, eli luoliin- jalleen
Mekongia pitkin naihin luoliin. Mutta tama olikin erilainen luola, korkealla vuorenseinamassa. Sinne oli monen sadan vuoden aikana tuotu satoja Buddhan kuvia, joita nyt ihailtiin, jotkut niista siis hyvinkin vanhoja. Tasta pidin. Sen nakoalakin oli huikea ja tunnelma harras, silla kanssaihmiseni siella olivat hartaita buddisteja, jotka sytyttivat alttarilla suitsukkeita ja rukoilivat. Kukaan ei rikkonut tunnelmaa, mutta nakyi selvasti, etta oikeastaan jokainen olisi halunnut olla siella yksin omine ajatuksineen..
Taman luolan , 25 km Mekonia pitkin, loysi kuningas Tham Ting, vuosisataa en muista.
-------
Naita tallaisia Luang Prapang paivia voisi olla enemmankin. Leppoisaa olemista kauniissa paikassa. On lammin, maisemat ovat upeita, palmut huojuvat ja ruskea Mekong virtaa rauhallisesti. Sen varren ihmiset ovat tyynia ja ystavallisia. Tuntuu silta etta taalla on kaikki hvin. Turismus elattaa varmaan suurinta osaa takalaisista. Naiden ihmisten ystavallisyys tuntuu tarttuneen turisteihinkin. Meidan vieraiden keskinainen hyvantahtoisuus ja hymyily on outoa mutta mukavaa. Eihan me oikeasti nain herttaisia olla.
___________

Nyt olen siis eiliseta lahtien Vientianessa, mutta en jaksa enaa istua talla jakkaralla ja kertoa tasta. Ylihuomenna olen Kuola Lumpurissa ja toivottavasti omalla koneellanikin jo. Sitten tulee aetae ja oetaekin..
Ihan lyhyseti kuitenkin: Vientiane tuntuu vastoin joidenkin kertomuksia ainakin minusta erittain mukavalta paikalta.
heinytsit.