torstai 12. helmikuuta 2009

taas Kuala Lumpurissa

12.2.09
Kuala Lumpurissa. Ja sadettakin saatu.

Tämä paikka onkin jo aikamoisen tuttua, ja jollei täällä olisi puoli omaisuuttani, olisinkin ehkä suunnitellut tämän loppuajan eri reiteille, nyt kun Eevakin on vielä Suomessa ja Kuala Lumpur ympäristöineen on nähty aika tarkkaan.
Kamputsea,, Vietnam ja Laos on myös nähty ja olen aikamoisia kokemuksia ja näkemyksiä rikkaampi.
Tämä aika, kesän jatke ja pako Euroopan talvesta tropiikkien helteeseen on ollut hyvää aikaa, mutta – enpä olisi ikinä uskonut – minulla on himpun verran ikäväkin talvea ja tällä hetkellä mietin, että jos nyt niinkin hauskasti kävisi, että vihdoin hankkisin/löytäisin itselleni sen kodin, ehkäpä olisin siellä sitten ensi talvena ainakin osan talvea...!!!!
Olen saanut nyt näytteen siitä, miten täällä päin eletään, mutta en ole ominut itselleni näistä paikoista ainakaan ainoatakaan.
Ihmisten hymyt, sydämellisyys ja ystävällisyys ovat tehnyt hyvää. Miksi hyvinvointi-Eurooppa ei hymyile kuten nämä maailman köyhät?
Viimeinen etappini ennen KL:ää, Laosin Vientiane, oli erittäin sydämeen käypä kaupunki, neljännesmiljoonan asukkaan helpon tuntuinen kaupunki, jossa moottoripyörät oli suurinpiirtein siellä missä kuuluukin ja leveitä jalkakäytäviä oli huoleton kulkea tarvitsematta pelätä henkensä puolesta. Ja missä toisessa pääkaupungissa lentävät suuret perhoset keskellä kaupunkia ja laskeutuvat kädellesi, jolla olet juuri syönyt banaania.? Ei ainakaan Helsingissä, ei Zürichissä (pääkaupunki, sic!).
Kun saavut hotelliisi illalla pimeässä ja astut aamulla ulos ja kuljet pari metriä, on ensi näkymä aika yksitoikkoinen. Mutta sitten lähdet kulkemaan ja toinen toistaan suurempi yllätys kohtaa sinut. Näet kultaisia torneja, temppeleitä, palatseja, upeita portinpieliä kaarineen ja koukeroineen, ikkunanpieliä koristelluine veistoksineen, lohikäärmeitä, jumalia, satuolentoja, näet ranskalaisvaikutteisia taloja, vietnamilaismallisia, laosilaisia, kauniisti kunnostettuja vanhoja rakennuksiatai vaikka rempallaan olevia, mutta silti viehättäviä. Siellä täällä astuu saframinkeltaisiin pukeutunut munkki verkkain askelin edelläsi, ehkä hymyilee sinulle, tai pari nuorta munkkia huristaa ohitsesi moottiripyörällä.
Ja aamulla aikaisin saatat nähdä rivin polvistuneita ihmisiä, nuoria ja vanhoja, joiden ohi kulkee munkkien jono, joiden pyöreisiin koreihin polvistuneet ihmiset tiputtavat ruokaa. Munkkien ruoka-annos, ns. kerjäten. Munkkeja pidetään pyhinä, eikä ole soveliasta, että heidän tulee katsoa „tavallisia“ ihmisiä ylöspäin. Siksi polvistuminen.
Muistan kuinka hämmästyin, kun kuljin Burmassa sen kuukauden nuoren munkki A.n kanssa ( plus Ethel, vanha ihana burmalaisnainen) ja joka paikassa minne menimme sisälle, polvistuivat ihmiset A:n edessä, vanha, kuninkaallista sukua ja sydänsairas nainenkin, jonka kotiin meidät kutsuttiin.
Laos, kuten Vietnam ja Kamputseakin ovat kommunistisia maita, mutta uskonnolla on siellä valtava asema silti. Mietin, miten se käy yhteen kommunistisen ideologian kanssa.
Vientianesta pidin todella paljon ja olisin viihtynyt siellä kauemminkin. Valitettavasti oloni jäi kahteen päivään, sillä uskoin jotakuta matkalla tapaamaani, joka kertoi, ettei siellä ole mitään katsottavaa, että se on tylsä kaupunki.

Tänään annoin vihdoin periksi ja menin hotellin Fussreflexzonen Pflegeen, eli jalkapohjahoitoon, lyhyesti sanottuna. Ja kyllä tekikin eetvarttia, vaikka välillä työnsikin kyyneleitä silmäkulmaan, kun mukamas sattui. Siellä yrttien tuoksuissa, vienon musiikin soidessa ja pienen suihkulähteen solinassa sitten istuin tunnin ja yritin nauttia. Ja nautinkin, tavallaan. Ainakin nyt jälkikäteen on hyvä olla.

Kävin tänä aamuna Eevan ja Timon asunnolla „vaihtamassa paitaa“, eli viemässä sellaisia tavaroita sinne joita en aio tarvita seuraavassa etapissa ja taas hakemassa niitä, joita ehkä tarvitsen.
Seuraava etappi on uudelleen Penang. Huomenna sinne. Siellä olen niin kauan kuin hyvältä tuntuu, sitten taas jonnekin muualle. Se Borneokin on vielä käymättä.
Mari sai lentolippuni vaihdettua 14.3. Siis kuukausi vielä ja sitten tämä retki päättyy.

Ei kommentteja: