tiistai 28. heinäkuuta 2009

Kiljuskesäloman loppupuolta

Yhtäkkiä havahdutaan siihen, että tämä kiljuskesäloma-aikahan on jo yli puolenväin.

Kaikkea kivaa on tosin ehtinyt tapahtua. Timo sai ison, noin 60 senttisen hauen, jonka Mari ja minä saimme syödä, ja jonka jälkeen Ashley aina tarkasteli huolellisesti vedenpinnan ja sen allekin, ennen kuin uskaltautui uimaan - kammo hyökkääviä haukia kohtaan kasvoi. Joka kaislikossakin suhisi siihen malliin, että siellä oli pakko olla ihmislapsia vaanivia haukia.



Kiviympyrä saatiin valmiiksi rapun edustalla, mutta varsinainen riemun kohde oli ulkovaraston maalaaminen sisältä päin moniväriseksi. Ja siinä työssä ei mummon apua juuri kaivattu. No, ainakin vaatteet ja koko ulkoinen lapsiolemuskin oli sen näköinen monta päivää ja kertoi koko käytetyn väriskaalan. Siitä tehtiinkin sitten kauppa, AT-market, johon kuljetettiin ruokatavaroita keittiöstä ja joita mummo- ja tätiparka saivat käydä ostamassa tarvittaessa. Raha oli nimeltään vain Raha (Geld) ja sitä varten kirjoiteltiin luottokortteja, bonuslippuja ja yhden Rahan seteleita ja kun ne loppuivat, uusia sai vastaamalla kahteen kysymykseen oikein. Esim. mikä on Azerbeidzanin pääkaupunki.



Maanantaina, eilen, suljettiin kauppa loman vuoksi ja käytiin Kuopiossa. Siellä piti tietysti viettää aikaa torilla ja käydä laiva-ajelulla. Ja sillä aikaa kun Mari tapasi Sveitsistä nuoruutensa Kuopioon muuttaneen ja avioituneen ystävänsä Claudian, me menimme Vehmasmäen eläintarhaan taputtelemaan kissoja ym. Suurin eläintarhan elämys olivat melkein kolmemetriset strutsit.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kesää

Viikko, jolloin sain Theresa ruusupensaan. Sen ensimmäinen kukka
Sitten tulivat kiljuset ja Mari

Oi sitä riemua. Mummolla oli kaksi kania!


Joka päivä on polskuteltu vedessä.



sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Jarkin syntymäpäiväkemut tänään. Paljon ihmisiä, tuttuina vain pari "espanjalaista".

Takaisin kotona katseeni kiinnittyi Mikan rappusten luona vastapuhjenneeseen sinikellojen ryhmään ja muistin kansakoulun alaluokilla esittäneeni jossain näytelmässä sinikelloa.
Ne muistot kai vielä mielessäni kirjoitin oppikoulun toisella luokalla aineen, jossa samaistuin pientareen sinikelloon ja sain aineen takaisin Harmaksen punakynätekstillä varustettuna: virheetön mutta lapsellinen.
Siihen loppui avoimuuteni ainekirjoituksessa hänen aikanaan.

Järven punaisessa ilta-auringossa ui kaksikin vesilintupoikuetta. Olen liian laiska hakeakseni kiikarin alakerrasta ja tunnistaakseni lajit. Todennäköisesti kuikkia, niitä on viime aikoina ollut eniten.
Eilen näin pitkästä aikaa taas joutsenia. Niiden poissaolo johtunee huonoista ilmoista ja myrskyisistä vesistä.
Tänään ilma oli taas niin lupaava, kaunis ja lämmin, mutta jo huomiseksi ja seuraaviksi päiviksi tänne idän suuntaan on jälleen kerran luvassa sateita. Tuntuu vähitellen siltä, että meitä täällä huijataan ilmojen suhteen.
Odottelen melkein epätoivoisena kaatamani heinän kuivumista, että voisin kantaa ne pois, mutta aina ovat pinot märkiä.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Sadetta ja paistetta


Ensin tulee ensi viikko .Sitten tulevat kaksi seuraavaa viikkoa kiljusineen ja Mari-täteineen eikä sitä odoteta yhtään vähempää.

Aina voi odottaa jotakin. Siinä samalla eletään täysillä tätä päivää. Ja juuri tähän päivään kuuluu nyt juuri juosta ulos aina heti kun sade lakkaa, rynnistellä kaikkien keskeneräisten töiden kanssa ja paeta taas sisään kun sade alkaa käydä ylivoimaiseksi.

Ihania jokainen päivä. Sateineenkin. Niin kauan kuin se ei ole kylmää, se on hyvää.

Uskallan tänään uimaankin, satoi tai paistoi.

---

Katselen pieniä puun alkuja, jotka kipristelevät kalliolla ja yrittävät pienestä siemenestä taivasta kohti. Mikä voima, mikä halu elää.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Ystävä

Olen miettinyt sanaa ystävä ja olen joutunut panemaan ystäväjärjestystäni uuteen uskoon. Ystävä -sana on liian helppo sana, sukua sanalle rakkaus, jota sitäkin käytetään väärin. Ns. ystäviä, ystäviä eri tilanteissa on enemmän kuin näitä todellisia. Heitä tulee ja menee. Ja menkööt.
Muuan, kauan sitten sanoi, että on rasittavaa pitää yksipuolisesti ystävyyttä pystyssä, olla aina se, joka ottaa yhteyttä "ystävään". Tämä ystävyys jäi tuttavuuden tasolle, sillä tarpeeksi kiinnostavaa molemminpuolista halua ystävyyteen tai yhteisiä asioita, jotka olisivat johtaneet syvempään ystävyyteen ei ollut. Näin käy usein. Ystävyys punnitaan. Kun se jää liian köykäiseksi se jää.
Joskus ajankohta ei ole edes otollinen jollekin ystävyydelle, vaikka maaperä olisikin otollinen. Se saattaa jäädä kytemään ja voi sitten herätä yhtäkkiä. Tämä pätenee myös miehen ja naisen ystävyydelle, joka yhtäkkiä saattaakin olla enemmän.
Aikansa kutakin, sanoi äitini ja vihasin tätä lausetta, sillä mielestäni se osoitti ailahtelevaisuutta. Joskus on ystävyydenkin aika mennä. Joku meistä muuttuu ja kasvaa eri suuntaan, mitään yhteistä ei enää olekaan. Ja varsinkin, jos se alkaa tuntua yksipuoliselta...

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kaisan tekemä kello
Marjarannan ovitaulu Kaisalta


Neito

Joillakin on ilmiömäinen oikeudentaju, muisti ja sekä verbaalinen että kirjallinen taito ilmaista itseään, kuten myös taiteellinen kyky luoda käsillään taidetta. Esimerkiksi savitöitä. Sellainen on Savonlinnan Kaisa.

Hänen luonaan olin eilen. En ole ennen onnistunut käymään Retretissä ja koska se on Kaisaa lähellä, mentiin sinne yhdessä. Elämys silti vaikka olin päättänyt, että en enää mene luoliin. Onneksi en ennen käyntiäni tiennyt paikkaa sellaiseksi. Edelfeltin kuvia ja elämänkertaa. Upeaa kerrassaan. Onhan noita vuosikymmenet katseltu Ateneumissa, tunnistetaan unissaankin, mutta nyt olivat useat yksityiset lainanneet omistamiaan maalauksia ja näyttely oli onnistunut.

Sen jälkeen käytiin saunassa Kaisalla, syötiin makkaraa ja juotiin kannullinen gin-vodka-jotain ja hyvin nukutti.
Aamulla ennen kuin lähdin, painettiin Timolle leopardipaita.
Viikatekaupan kautta kotiin.


Matkalla satoi ja paistoi. Tähän alkaa tottua.
Silti, näitä Suomen kesämaisemia on pakko rakastaa, automatkoja täällä, maantietä, sen mutkia, sen reunuksia lupiineineen (olkoonkin tuoteaineistoa) ihanine muine kukkineen, maalaistaloja heinäpeltoineen. Ynnä muuta ynnä muuta. Helsingissä kasvaneena kaupunkilaisena en osannut aikoinani nauttia näistä niin kuin nyt.




maanantai 6. heinäkuuta 2009


Aiheutin pienen linnun kuoleman, luultavasti rastaanpoikanen. Se pelästyi minua ja pakeni suoraan saunakamarin suurta ikkunaa kohti. Kuulin ropsahduksen kun se putosi maahan. Kuolleena. En saa sitä mielestäni ja tunnen syyllisyyttä.

Ruusuista



Juhannusruusut alkavat olla ohi, mutta onneksi minulla on muitakin, vasta kukkaan puhkeavia.
Parasta pihalla on juuri ruusujen tuoksu.


Vähän haikeana muistelen Meilenin ruusujani, niiden tuoksu oli niin paljon voimakkaampi. Sellaisia ei täällä kylmien talvien takia pysty kasvattamaan. Oli ihana upottaa nenä ruusupensaisiin, tuoda niitä syli täynnä sisälle jossa ne täyttivät koko asunnon tuoksullaan.

Mutta täällä on muuta vastinetta. Toisenlaista, en tiedä parempaa tai ei, vain toisenlaista.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Marjarannassa

Sen jälkeen, kun olin sairastanut 7 viikon vasemman korvan kuurouden, pakannut varaston tavarat laatikoihin, heittänyt pois satoja kirjoja, satoja kiloja muuta kamaa, järjestänyt rahdin Penangiin, nukkunut lasteni sohvilla ja Sirkun vierashuoneen/kirjakammarin sängyssä ym ym
ajauduin autollani 2 kuukauden jälkeen taas Marjarantaan, omaan sänkyyn (ilman autoa), omaan taloon, ainoaan paikkaan, mikä muistuttaa minua minusta ja tunsin itseni onnelliseksi.

Tilasin multakuorman, levitin sitä kalloille rakentaen uusia kukka- ja vihannespenkkejä, istutin perunaa, jonka kukkimista nyt odotan, istutin herneitä, tilliä, joka ei kasva, uuden ruusun ja sitä sun tätä. Alkukesän ilmoja en edes huomannut, ulos oli mentävä ja sinne halusin.

Tuli Kale, Liisa, ystäviä ja sukulaisia, tuli Sonja.
Sitten tuli juhannus ja juhannusjuhlat, tuli ystäviä läheltä ja kaukaa.






Kokko paloi ja Ilmon hanuri ja Pekan laulut viihdyttivät. Ilmakin oli aattona siedettävä. Sen jälkeen tulivat helteet ja Sonja köllötteli rannalla huokaillen erämaan onnesta. Minä revin rikkaruohoja ruusupenkkien ympäriltä, leikkasin trimmerillä miehenkorkuista heinää.
Kun kaikki olivat menneet ja olin vihdoin yksin, jatkoin heinän leikkaamista ja olin taas ihan tyytyväinen.

Kerran sitten, odottamatta, salama iski minuun
ja annoin sen tapahtua.
Se tuli auringonpaisteella,
kun katsoin häikäistyneenä vesilintujen hiljaista menoa,
lokkien leikkiä.
Järven tuhannet timantit loistivat edessäni
ja olin kaikelle avoin.

Kävin Marjatan luona Pihtiputaalla ja nostin hattua hänen saavutuksilleen siellä. Koko tontti niin hoidettu ja kaunis. Tietysti mukaani lähti kasa kasveja.

Nyt ilma muistuttaa taas lähinnä vähälumista talvea. Uimiset jäivät, toivottavasti eivät koko kesältä. Asteita noin 10.