maanantai 2. marraskuuta 2009

Pastoraalisinfonia




                                                   André Gide


Sen jälkeen kun olin viettänyt lauantaina rattoisan Halloweeninn Helenin taloyhtiön uima-altaan reunamilla ahtaen itseni täyteen eri kansallisuuksien tekemiä herkkuja, makasin osan eilistä päivää ensin voimattomana oman talon uima-altaalla, ja sitten muuten vain laiskana kotona.
Vapaa-ajasta ja tapahtumattomuudesta hullaantuneena otin altaalle pinon kirjoja, joista luin yhden. Giden Pastoraalisinfonian. Luin sen ensimmäisen kerran 16-vuotiaana ja se huumasi minut vuosikausiksi. Se oli yksi noista kirjoista jotka jättivät jälkensä ja mietin sitä ja sen sanomaa, kerrontaa, papin rakkautta, tytön itsemurhaa ym mutta toisella tapaa kuin nyt. En koskaan lukenut sitä uudelleen eiliseen mennessä. Ne olivat silloin omia nuoren tytön romanttisia ajatuksia elämästä. Onneksi luin kirjan taas, nyt se jätti toisenlaisia mietteitä. Liian sovinnainen ja yksioikoinen rakennelma. Beethofenin Pastoraalisinfonia musiikkina on ollut kuitenkin kirjasta johtuen yksi mielisinfonioitani. Ja jää.
Kirjasta on tehty elokuvakin. Onneksi en ole nähnyt sitä.
Etsin seuraavaksi käsiini Giden Vääränrahantekijän. Siitä pidin myös, ehkä vielä enemmän.
Gidé kuului sarjaan Mauric, Sartre, St.Exupery, Gibran, nuoruusajan "löytöihini".



Ei kommentteja: