lauantai 12. joulukuuta 2009

Tuli taas käväistyä Thaimaassa.
Helenillä sitä aina näitä hyviä ideoita jon laatikon pohjalla. Tällä kertaa oli Goh vain uhrauduttava ja annettava paikkansa minulle ja hän ystävällisenä herrasmiehenä väitti, että teki sen mielellään, sillä tämähän oli ns. vesimatka ja hän ei ui eikä halua tulla märäksi muuta kuin suihkussa.
Meitä oli kymmenen: Helen, Jade, Jaden sisko Australiasta, jonka kiinalaista nimeä en koskaan muista, ja hänen tyttärensä, ihana Robyn, sekä Teoh ja Lenching ja heidän kolme lastaan sekä allekirjoittanut.
Päämääränä oli Krabi, mutta sinne mentiin mutkien kautta.


Maailman suurin lootusjärvi oli ohjelmassa ensimmäisenä. Täynnänsä lootuksia ja lumpeita



Ei ollut puutetta eläinkunnan edustajistakaan. Kahlaavia vesipuhveleitä edessämme



Lintuja

Tämä jasmiinikukkaiskoriste huljutteli matkan aikana ihanaa tuoksuaan nenääni. Mukava oli pikkubussissa Lenchingin vierellä matkustaa


Tässä melotaan kohti elämäni hirveintä luolakokemusta





Nämä harmittoman näköiset kuvat eivät kerro koko totuutta. Luola katsastettiin veneellä, selällään maaten epämukavassa asennossa ja luolan kivet roikkuivat välillä niin lähellä kasvojasi ja nenääsi, että odotit joka hetki jonkun kivistä raapaisevan nenän mennessään. Takana oli turvamies, joka hoki jatkuvasti lohdutuksen sanoja : Minä olen turvananne. älkää nostako päätänne, olkaa rauhassa, ei ole mitään hätää. PÄÄ ALAS, NYT TULEE AHDASTA, VAROKAA. ynnä muuta.  Edessä makasi sitten se ohjaaja joka toisella kädellä meloi venettä eteenpäin, toisella tunnusteli pimeässä mistä kohti voi mennä ettei törmätä mihinkään. Jos avasit silmäsi jotka viimeistä hetkeäsi odotellessasi välillä suljit, oli silmiesi edessä kauhuskenaario terävistä melkein hipovista kivistä.
Olen nähnyt kai kymmeniä näitä stalagmiittiluolia ja niihin koppikauhuisena täysin kyllästynyt. Viimeksi päätin, että ei luolia enää koskaan, mutta minä poloinen ja kiinaa taitamaton, en tiennyt mikä oli ohjelmassa kun veneeseen istutettiin. Eivät mokomat kertoneet vaan puhuivat jännästä luolasta. No, jännitystä riitti.


Ansaittu kookosmaitotauko, Robyn, Jade ja Robynin äiti


Helen


Saariristeilyllä



Snorklaajat
Jatkoa seuraa, enempää ei tässä jaksa istua enää. Kone ja yhteys on mahdottoman hidas

Se mitä sitten tapahtui, seuraa ensi kerralla.

Ei kommentteja: