keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kuvienlatausonkelmaa

Jotenkin on ollut vaikea jatkaa tätä blogia, kun olen tottunut kirjoittamaan tätä kuvien kanssa ja nyt en saa kuvia mukaan. Google /Picasa kehoittaa ostamaan lisätilaa, 5 US dollaria vuodessa ja ostaisinhan minä, mutta sen maksaminen ei onnistu luottokortilla. Kun kortti näyttää Sveitsiä ja sijaintini Malesiaa, ei mokoma maksu mene perille.
On ollut hankaluuksia tämän luottokorttini kanssa muutenkin samasta syystä. Pari kertaa se on kriitillisillä hetkillä declinettu, esim kun olen ollut ostamassa lentolippua jossakin hevon kuusessa tai maksamassa jotain AIVAN IHANAA vaatetta joka olisi ollut se unelmain kappale. Klick. Eipäs kortti toimi ja kun sitten käyt ostamassa vieraan maan pre-paid korttia puhelimeesi että voisit soittaa korttisi isännille Sveitsiin, se raha jota siihen olet ladannut, ei riitäkään ja kesken närkästyneen keskustelusi puhelu katkeaa. Ei muuta kuin uutta rahaa lataamaan jostakin johon on mentävä taksilla. Ja sitten selitykset joita saat saattavat olla sellaisia heidän varotoimenpiteitään että kun olet niin oudossa paikassa maksamassa, jotta epäilevät väärinkäyttöä.  Pyörität päätäsi ja hammasta kiristellen päätät että hankit toisen firman luottokortin, koska tätä tapahtuu nyt niin ja niin monetta kertaa. Mutta on se kortti aina auennut kuitenkin 5 min. puhelusi jälkeen.

Siis, olen parin viikon kuluttua Sveitsissä ja yritän sitten sieltä käsin vähän kertoella viime aikoja, kunhan olen sen vitosen onnistunut maksamaan.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Sulawesin saarella

Ei tama ihan sulaa vetta ole koko ajan ollut, paitsi mita iholla. Mutta kylla sadettakin on paivittain saatu, joskus oikein kaatamalla, mutta meilla on ollut onnea, aina silloin olemme olleet sisalla jossakin. Paitsi Rantapaon kaupungissa, toraja/heimon asuinsijoilla vuorilla hotellihuoneeni keskilattialla oli aina sateen jalkeen latakko, jossa sai huuhdella jalkojaan.

Se toraja-heimoon tutustuminen oli melkoinen elamys, josta tulen kertomaan yksityiskohtaisesti, kunhan paasen omalle koneelleni Penangissa ja aen ja oen aarille. He ovat kuuluiisa nykyan ennen kaikkea eriskummallisista hautajaisesseremonioistaan  kaikkine puhvelin- ynna sikojen ynna muine uhreineen. Siita sitten myohemmin.

Purjehdusmatka Molukkien ja Papuan saarille oli myos jotain josta tulen  kertomaan enemman. Nyt, kun kuvieni mitta tassa blogissa on taynna, on mietittava miten jatkan. Ehka vaihdun paronittareksi.

Huomenna lennan Balille ja sielta Ita-Timorin Diliin. Kohtaus kahdeksan vuoden jalkeen. Heilla oli niin suuret toiveet itsenaisyydesta. Toivon sydamestani, etta olosuhteet olisivat parantuneet. Ajattelen nyt, etta jos nyt on taloudellinen ahdinko, niin ennen itsenaisyytta oli seka taloudellinen etta henkinen.
Olen jannittynyt...


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kuvatonta tekstiä

Pitäisi ostaa lisää kuvatilaa ja kaipa ostankin, kunhan ehdin.

Sitä ennen kuitenkin tietoa viime aikojen liikkeistäni. Heiluttu on. Aina vaihtelevalla joukolla.
Asunnon kolme tämänhetkistä asukasta yleensä yhdessä, mutta usein myös Helen ja Goh suurella autollaan viemässä ja tuomassa.
Gurney Plazan tavaratalo on opiskeltu tarkkaan taas ja sieltä on selkä vinossa kannettu tavaraa vähän jokaisen pakaasiin. Minunkin, vaikka vannon joka muovipussin kohdalla, että tämä on viimeinen kassi jonka kannan kotiin.
A propos muovit. Penang on julistautunut muovin viholliseksi ja kaupoissa on kielletty jakamasta enää muovipusseja asiakkaille ilmaiseksi. Tähän asti niitä heitettiin melkein perään, tai amelkein joka pikku porkkanalle annettiin oma pussi.
 Asiakkaille suositellaan omaa  kassia ja yhdyn innokkaasti näihin suosituksiin, haluten olla mahdollisimman luontoystävällinen minäkin.

Me kolme naista olemme pakkailemassa taas laukkujamme. Mari matkustaa lauantaina Helenin ja Gohn kanssa Malakan kautta Kuala Lumpuriin ja lentää sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotiin.
Jeannette ja minä lennämme lauantaina Balille, josta matka jatkuu Amboniin, jossa taas alamme purjehdusseikkailumme Papuan ja Molukkien saaristossa.

Tänään seikkailimme Penang Hilliltä viidakon halki alas. Jeannette, josta on hauska seikkailla edellä ja omia teitään, ei löytänytkään meitä enää emmekä me häntä. Hänet noukki  sitten joku ystävällinen moottoripyöräilijä Air Itamin kaupunginosasta eli kamalan kaukaa ja toi neljällä ringgitillä ( 1euro!)  koko saaren halki kotiin johon hän saapui pari minuuttia meidän jälkeemme. Mehän tosin kävimme sen jälkeen kun  olimme luopunueet hänen löytämisestään ja kun tiesimme että hänellä olisi kyllä reilusti rahaa taksiin, parissa todella kauniissa temppelissä sekä aivan fantastisessa kylässä Penang Hillin juurella. Todellisia löytöjä ne.

Huomenna odotamme vieraita, Ossin tytär, jota en ole vielä koskaan tavannut, on tulossa pika-pikavierailulle Langkawilta. Mukavaa, vahinko vain, että heillä eikä oikein minullakaan ole paljon aikaa...