sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tavallisen aamun ajatuksia



On aamu.
Ihan tavallinen aamu tavallisena sunnuntaina.
Paitsi, että tässä sopii taas kerran miettiä sitä, mikä on tavallista. Onko se ihmiselle tavallista, että marraskuun 9. päivänä aurinko yhä paistaa ainakin 20 asteen voimalla? Tai voi niitä asteita olla enemmänkin, ei ole mittaria.
Tai että linnut livertelevät ikkunoiden takana kuin Suomen kesäkuussa? Eihän niillä kai ole pesäntekoakaan mielessä tähän aikaan? Kuka niistäkään loppujen lopuksi tietää, nehän ovat italialaisia.
Tai, että taas se hyttynen löysi minusta yöllä paljaan kohdan ja iski siihen kärsänsä, vai mikä se on. Se on kyllä tullut sen tavaksi täällä. Ja jossain Havaiillakin tai Australiassa on ihan tavallista, että aurinko nyt paistaisi, jollei heillä sattuisi olemaan nyt yö. Mutta takuulla ei Suomessa eikä muilla pohjoisnavan reunamilla  ole tapana olla tähän aikaan näin lämmintä. Jos olisi, olisin ehkä vielä harkinnut sitä maastamuuttoa silloin muinoin. 

On niin paljon tavallisia asioita, kuten sekin, että kiinalaiset syövät puikoilla, mutta suomalaiset tai italialaiset eivät. Suomalaiset syövät kyllä joskus makkaraa puikon nenässä. Ei se ole sama asia.
Vähän sinnepäin on se, että italialaiset syövät puikkojen näköistä ruokaa. Sitä kutsuvat spagetiksi.
Jotkut asiat ovat siis tavallisia joillekin. Eli on päädyttävä siihen, että joko mikään ei ole tavallista tai sitten kaikki. Riippuu siitä kuka katsoo ja missä katsoo.
Se, että tuon hyttysen tyyli iskeä minuun öisin on tullut sen tavaksi, on niitä huonoja tavallisia tapoja. Hyvä tapa olisi, jos se etsisi jonkun muun uhrin välillä.
Kun välillä vaihtaa paikkaa, esimerkiksi käy joskus vaikka Assisissa tai Roomassa, niin aamutkaan eivät enää ole tavallisia.
 
Eikä se aurinko varmaan täällä Spoletossakaan aina paista, joten saattaa tulla niitä toisenlaisiakin aamuja, jolloin sitä vain nojaa kyynärpäillä pöytään ikkunan edessä ja katsoo sadepisaroiden läiskintää ikkunaruutua vasten ja ajattelee, että olisipa nyt taas sellainen tavallinen aurinkoinen aamu.


3 kommenttia:

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Hieno teksti! Valmista kirjaan :)

marja-maailmalla kirjoitti...

Kiitos, Mia, eipä ole juuri sellainen suunnitteilla.

Unknown kirjoitti...

Marja,,,toivottavasti tulostat kaikki tekstit mitä täälläkin ja mitä missäkin bittiepätodellisuudessa ilmestyy...koskapa vain musteella aikaansaatu teksti on "pysyväistä".............mielestäni ne ovat arvokkaita......