perjantai 5. joulukuuta 2014

Ajatuksia joulusta




Nyt ne ovat taas alkaneet. Jouluhössötykset.
Anteeksi tuo sana, mutta tuntuu taas siltä, että koko maailma on jälleen menossa sekaisin. Joka kylässä joulumarkkinat, joululahjaideoita etsitään ja vaihdetaan, joulukoristuksia tehdään ja ostetaan, jouluruokia mietitään.
Netti on täynnä joulua, kaupat, radiot ja telkkarit ja tietty ne ihmismielet. Minkä muotoisia pikkuleipiä ja torttuja tänä vuonna, minkälainen kuusi, ovatko viime vuoden jouluhärpättimet muotia tänä vuonna, entäs se punainen mekko, vieläkö  sitä voisi käyttää.  Rahaa tulee (kaupoille) ja rahaa menee (me muut). Mitäs siitä, joulu on vain kerran vuodessa.

Otan silti iisisti.
Antaa heidän hääriä. Olen sitä joskus tehnyt minäkin.
 
Äideillehän kuuluu itsestään selvänä järjestää joulua perheelleen. Näin ollaan opittu ja kai me kukin aikamme sitä mielellään ollaan tehtykin. Ainakin silloin nuorina ja uusina äiteinä.

Kun perheessä oli joulua odottavia lapsia ja yksi joulumies, sitä joulua tehtiin meilläkin monta viikkoa etukäteen. Siis minä tein, se joulumies teki arkea aattoon asti, kun ei todella muuta ehtinyt. Eikä tarvinnutkaan.
Lapset tekivät salaa joululahjoja. Kuului asiaan olla huomaamatta mitään. Mutta niistä lahjoista iloittiin eniten.

Tilattiin suomalaiset kinkut hyvissä ajoin, useimmiten noin 10 kiloa tai enemmänkin, tehtiin joko itse lanttu- ym lootat pakkaseen tai ostettiin kirkon joulubasaarista. Mietittiin mekin niitä lahjoja ja koristuksia. Härpättimiä.
Häärittiin siinä kirkkobasaarissa päällimmäisenä muutenkin. Silloin joskus.

Joulu Sveitsissä alkoi meidän perheessä 6. joulukuuta. Ei siksi, että se olisi ollut Suomen itsenäisyyspäivä, vaan koska se oli Samichlaus-päivä, jolloin joulupukki tuolapsille valtavan säkillisen makeisia, suklaata, pähkinöitä, pipakakkuja (Lebkuchen) ja risujakin, noin muodon vuoksi. Se säkillinen kaadettiin meillä suureen, noin 1m x 1m astiaan ja siinä se sitten odotteli tyhjenemistään, mikä tapahtui aika vilkkaaseen tahtiin äidin ja kahden lapsen voimalla. Se joulumies, joka rakasti jouluja ja rakasti katsella jouluhössötystä, maisteli näitä joulun esimakuherkkuja vain noin muodon vuoksi. Paitsi silloin öisin, kun sortui pähkinöihin muiden nukkuessa. Jäljistä sen huomasi.

Suomalaisen äidin joulupöydän piti olla suomalainen. Siitä koko joulumiehen suku ja lähimmät ystävät pitivät. Siihen heidät oli opetettu.

Sitten tuli se jouluaatto.
Kun lapset olivat pieniä ja joulu oli heille totta, lukitsi Christkind eli Jeesuslapsi olohuoneen oven aatonaaton ja aaton välisenä yönä. Oli meillä kaikilla ihmettelemistä, että mitä siellä oikein tapahtui.
Avaimenreikäkin oli peitetty, harmi.

Tuli pimeä. Syötiin keittiössä viimeisen kerran sinä vuonna perheen kesken. Kynttilät paloivat, suomalaiset lastenlaulut soivat ja jännitys oli melkoinen. Sen jälkeen isän, joulumiehen oli pian mentävä käymään kellarissa ja oi jee, sillä välin alkoi olohuoneessa kilistä kellot....
Äiti yritti pidätellä lapsia ryntäämästä sinne suinpäin ....jospa odoteltaisiin kun isä tulee kellarista, että menisimme yhtä aikaa.
Ja tulihan se isä ja olohuoneessa oli valtava koristeltu kuusi kattoon asti,  oikeat kynttilät paloivat ja kuusen juurella oli iso lahjavuori. Hessu-koira oli yleensä ensimmäisenä nuuskimassa pakettien seassa etsimässä omaansa.

Ennen kuin päästiin paketteihin käsiksi, oli lasten soitettava pianolla oma valitsemansa joululaulu, jota oli myös harjoiteltu etukäteen. Yleensä se oli se O Tannenbaum.

Joulupäivänä alkoi se todellinen jouluruljanssi ja sitä kesti uuteen vuoteen saakka.
Vieraita tuli, kutsuttuja ja joskus kutsumattomiakin ja näistä kutsumattomista olin kaikkein iloisin, sillä heillä ei ollut muuta joulua.  Siitä suomalaisesta jouluateriasta oli tullut kuuluisa.

Tämä äiti nousi aamuisin kukonlaulun aikaan, silppusi joka päivä uuden rosollin, joka päivä oli imelletty uusi perunalaatikko, uudet jälkiruoat, aina se Viktoriankiisseli sitruunakastikkeen kanssa. Niistä ei luovuttu. Ja kello 12 oli kaikki valmista ja vieraita tuli. Siis joka päivä uuteen vuoteen saakka. Laskettiin kerran, että se meidän vakituinen jouluvieraittemme joukko oli noin 50.

Se aika on ohi nyt. Enkelin siipi on koskettanut joulumiestä ja hän on poissa. Lapsilla on omat käsityksensä joulusta, omat traditionsa ja minä olen väsynyt jouluihin. Panisin mieluummin pääni pensaaseen ja odottaisin sillä lailla koko jouluhulinan menevän ohi.
Paitsi, että kurkin kyllä välillä vähän, kuten nyt tuo Napolissakin käynti osoitti.


Ajattelen joulua Jeesuksen syntymäjuhlana.
Myös Persiassa vaikuttanut Mithra-jumala syntyi jouluna.
Myös Horus, Egyptin hautakasvoinen jumala.
Samoin kreikkalaisten Dionysos-jumala.
Samoin Buddha eli Siddharta.

Muita ei tule mieleen. Paitsi, että roomalaiset juhlivat 25.joulukuuta auringon syntymää.

Syy näiden kaikkien jumalten syntymään samana päivänä lienee talvipäivänseisaus juuri silloin. Taite, jolloin valo alkaa voittaa pimeyttä. Uskonnoille sillä on symbolinen merkitys.

Miten todesta voikaan ottaa Jeesuksen syntymäpäivän juuri tuona päivänä?
Mutta traditio on traditio ja niitä pitää ihmisellä olla.





Ei kommentteja: